Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

My must-have beauty products

maanantai 12. elokuuta 2013

My must-have beauty products

Tosi pitkään multa on toivottu postausta ihan mun jokapäiväisistä kauneudenhoito tuotteista. Pakko myöntää että mulla on aikamoinen määrä kaikennäkösiä pulloja ja putelleita, sillä niitä tulee jonkun verran testailtavaksi.. Mutta nyt tässä postauksessa keskityn ihan niihin mun must tuotteisiin, jota oon käyttänyt jo pidempään, ja joita ostan aina edellisen loputtua lisää!

Face:
Mitä kasvojenhoitoon tulee, oon ehdottomasti huomannut että mitä vähemmän, sen parempi. En siis käytä kasvoihini mitään muuta kuin meikinpoistoainetta ja silloin tällöin vähän kosteutusta. Oon käyttänyt vaikka millasia "finninpoisto-voiteita" mutta mun naama on aina ärsyyntynyt niistä entisestään! Pesen kasvot joka aamu ja ilta, aamulla ylensä ihan vedellä, ja illalla meikinpoistoaineella.
Ehdoton lemppari meikinpoistoaine! Dermosilin puhdistusvaahto normaalille ja kuivalle iholle.
Kosteutan harvoin kasvojen ihoa, koska mun naama ei oikeestaan sitä tarvitse. Toisinaan jos iho tuntuu kuivalta, käytän tätä Dermosilin Geelivoidetta.

Hair:
Vaalennettujen hiusten ykkösongelma on se, että hiukset menee helposti huonoon kuntoon ja kuivuu. Tää on varmasti aika monelle tuttu homma :D Mä koitan käyttää mahdollisimman hoitavia ja laadukkaita tuotteita, vaikkei se aina olekkaan omalle budjetilleni mahdollista... Yksi ongelma on myös se, että pidennysten kanssa ei saa käyttää korjaavia tuotteita, joita itse haluaisin käyttää. Nyt otinkin jatkot pois joksikin aikaa että voin hoitaa kunnolla mun omaa tukkaa.
Kun tukka on tosi huonossa kunnossa pesen toisinaan tällä WWW professional championin hiuskylvyllä, joka elvyttää huonokuntoisia hiuksia. Olen ostanut omani Hairstoresta!
Koska haluan pitää hiuksissani yllä tuhkanvaaleaa väriä pesen muutaman kerran kuukaudessa hiuksiani tällä Schwartzkopfin hopeashampoolla, jota oon käyttänyt jo varmaan yli neljä vuotta! Paras mitä oon testannut, ja tätä löytää esim. Hairstoresta ja Stockmannilta.
Tykkään myös kovasti Aussien tehohoidosta, jota käytän muutaman kerran kuukaudessa. Jättää hiukset ihanan silkkisiksi ja avaa kaikki takut, vaikka niitä mulla harvoin on. Omani oon ostanut Anttilasta!
Toinen markettituote josta oon tykänny kovasti on Sunsilkin hiusnaamio vahingoittuneille hiuksille! Vaikutus on aika samanlainen kun edellisessä Aussien tuotteessa, eli käytän näitä vähän vuorotellen. 
Jokapäiväisessä käytössä mulla on hiuksiinjätettävä hoitoaine/lämpösuoja Schwartzkopfilta. Maailman paras tuote :) Tää on myöskin Hairstoresta tai Stockmannilta!

Body:
Jännä juttu että vaikka mun kasvojen iho ei oo kamalan kuiva niin vartalo sitäkin enemmän :D Mun pitäis varmaan joka ilta rasvata kroppa, mutta en millään aina muista/jaksa :( Rasvojen suhteen en oo kamalan nirso, tykkään ehkä eniten ihan perus Nivean rasvoista. Mitä kosteuttavampi, sen parempi!
Tällähetkellä kaapista löytyy kookoksen tuoksuinen Village vitamin & E rasva, joka on peräisin Stockmannilta!


With love, Silja

Tunnisteet: ,

64 kommenttia:

Blogger Pinja Taipale kirjoitti...

tosi kiva postaus! ois viel kysymys, kun laitoit et käytät hopeashampoota n.kerran kuukaudes niin mitä normaaliashampoota käytät? :)

12. elokuuta 2013 klo 19.46  
Blogger sinkkiskorn kirjoitti...

Muistelen käyttäneeni WWW prof. hopeashampoota -hoitoainetta sillon kun olin vielä platinablondi. Tykkäsin ihan törkeesti ja hinta ei kirpassut.

Mutta kun en ole varma oliko se toi www, vitsit muistelu saa mut haikailee blondeja takasin :DD Tosin se oli niin helvettiä se blondailuaika, et ei-enää-IKINÄ :D

12. elokuuta 2013 klo 19.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuinka kauan oot seurustellu Jyrin kaa? Asutteko yhdessä? Jos asutte niin miten sun vanhemmat tykkää kun oot vielä alaikänenkin?

12. elokuuta 2013 klo 20.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten saat sun hiukset pysymään suorina koko päivän?? Ja ettei ne ole lättänät tyvestä?:)

12. elokuuta 2013 klo 20.15  
Blogger Unknown kirjoitti...

Ihan ku omia ajatuksia lukis ton meikinpoistoaineen suhtee! Kaiken maailman finninpoistoaineet yms rasittaa myös mun ihoa tosi helposti, joista syntyy finnejä ja muita ihanuuksia entistä enemmän. Muumini tilas joskus tollasen Dermosilin puhdistusvaahdon töistä ja olen ollu ihan super tyytyväinen! Vaikka nimi on puhdistusvaahto, niin itsellä menee meikinpoistokäyttöön :D ps. ihanaa ku sul o nii paljon mielikuvitusta eri postauksien aiheiksi :) itekku kirjottelin viel blogii ni ei tuntunu olevan mitään mist kirjottaa... ihannoitavaa! :) ja kuulet tätä usein mut oot ihan sairaan kaunis, mä iha ihailen sun kuvii aina ig:ssä ja täällä, hyvä tyylitaju, pitkät vaaleet hiukset ja täydelliset kasvonpiirteet x)

12. elokuuta 2013 klo 20.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

miksei pidennyksissä sais käyttää korjaavia tuotteita! :O

12. elokuuta 2013 klo 20.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on myös todella kuiva iho ja myös sama ongelma, sillä en millään jaksaisi rasvata ihoani. Ostin kuitenkin Nivean In-Shower -vartalovoidetta ja se on niiin huippu! Tosi helppo käyttää, kun voi levittää samalla kun käy suihkussa, mutta suihkun jälkeen ei kuitenkaan jää sellaista rasvaista tunnetta iholle, mitä itse ainakin inhoan. Kannattaa siis kokeilla! :)

12. elokuuta 2013 klo 20.27  
Blogger Unknown kirjoitti...

Aussie tuotteet on niin hyviä :)
http://neea-stile.blogspot.com/

12. elokuuta 2013 klo 20.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi hopeashamppoo on kyl parasta! Laatu/hinta suhde on kyl niin kohdallaan :)

12. elokuuta 2013 klo 20.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse käytän tuota samaa hopea shamppoota ja olen itekkin tykänny kovasti:)<3

12. elokuuta 2013 klo 20.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko kokeillut Nivean soft rasvaa? Parasta!!
Iso purnukka maksaa n. 5-6e, ellen väärin muista :)

12. elokuuta 2013 klo 21.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ite oon käyttäny tommosia hiuksiin jätettäviä hoitoaineita muilta merkeiltä ja hiukset on kuivuttuaan näyttäny rasvasilta ni jättääkö toi schwarzkopfin? :) ja levitätkö sen vaan latvoihin?

12. elokuuta 2013 klo 21.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ootko mikä -9..? :o meinaan niinku esim ku ite oon -97 XD

12. elokuuta 2013 klo 21.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eiks sun piti tänään paljastaa joku juttu, kun sulla oli kuva instassa? :-)

12. elokuuta 2013 klo 21.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

95

12. elokuuta 2013 klo 21.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

-95

12. elokuuta 2013 klo 22.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

noi dermosilin puhdistusvaahot on kyllä ihan parhaita! mulla ärtyy iho helposti jo muista meikinpoistoaineista ku ne usei kuivattaa liikaa, mutta toi on aivan paras! :) ja pitää oikeesti finnejä ja mustapäitä aika hyvin poissa:)

12. elokuuta 2013 klo 22.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko koittanu sitä Nivean suihkussa käytettävää vartalovoidetta? Itse oon toosi laiska rasvaamaan vartaloa, niin toi on ollu ihan pelastus helppokäyttöisyytensä vuoks! :)

12. elokuuta 2013 klo 22.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

-95

12. elokuuta 2013 klo 22.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

95

12. elokuuta 2013 klo 22.42  
Blogger Unknown kirjoitti...

Pakollinen korjaus.. *mummini xD

12. elokuuta 2013 klo 23.44  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ylensä luotan Tigin Bed head sarjaan, mutta välillä tulee käytettyä vähän halvempiakin merkkejä :)

12. elokuuta 2013 klo 23.52  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Oon myös käyttänyt tota, mutta lopputulos ei ollut mulle jotenkin tarpeeksi hopea :( Blondi on aika haastava väri, mutta mulle on myös tumma koska rupee niin nopeesti kasvamaan sitä vaaleeta tyvikasvua, ja sit näyttää ihan kaljulta :DD joku tummanvaalee ois niin bueno!

12. elokuuta 2013 klo 23.54  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Muutaman kuukauden päästä tulee 2v täyteen. :)

12. elokuuta 2013 klo 23.54  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mulla on luonnostaan tosi suorat hiukset! Kokeile kuivashamppoota tai muotovaahtoa :)

12. elokuuta 2013 klo 23.55  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Haha :D Onhan postausten keksiminen välillä hankalaa, mutta välillä taas on joku 10 postausta mielessä! Kiitos paljon<3

12. elokuuta 2013 klo 23.56  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En tiedä mitä ne tarkalleen ottaen tekee sille, mutta hiukset menee todella takkuun ja tulee sellasiks tooosi karheiks! Joku kampaaja varmaan osais vastata tähän vähän paremmin ;D

12. elokuuta 2013 klo 23.58  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Joku muukin oli kehunut sitä, pakko varmaan käydä ostamassa :D

12. elokuuta 2013 klo 23.58  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Niin on, ja hyvän tuoksuisia!! :)

12. elokuuta 2013 klo 23.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Todellakin! :)

12. elokuuta 2013 klo 23.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiva kuulla! Mulle ei oo toiminut mikään muu yhtä hyvin :P

12. elokuuta 2013 klo 23.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En oo kokeillu! Pitää laittaa muistiin ;) Eipä noi Nivean rasvat hirveesti lompakossa tunnu onneksi!

13. elokuuta 2013 klo 0.00  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Laitat sitä aivan liikaa jos käy noin! Ihan pieni kynnenkokoinen nokare riittää. levitän vain latvoihin, eikä hiukset tule rasvaiseksi! :)

13. elokuuta 2013 klo 0.02  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Jep tulikin jo varmaan selväksi tämä vastaus :-----D

13. elokuuta 2013 klo 0.02  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Olin vahingossa laittanut väärän päivämäärän, sori :( Huomenna iltapäivällä n. viiden aikoihin selviää ;)

13. elokuuta 2013 klo 0.03  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Joo ihan sama juttu mullakin! :)

13. elokuuta 2013 klo 0.04  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Oon kuullut, pakko testata :P

13. elokuuta 2013 klo 0.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Käytkö jossain töissä vai mistä saat rahaa :) toi on kyl niiiiin totta että kaikki finninpoisto aineet ja rasvat naamiot yms yms on täyttä kusetusta :D mitä vähemmän tunkee naamaansa kaikkee niin sen parempi :)

13. elokuuta 2013 klo 1.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eli siiiiiis... mikä vuosi?

13. elokuuta 2013 klo 7.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mustakin toi hopee shampoo on hyvää! Se vaan haisee pahalle :/

13. elokuuta 2013 klo 10.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mihi se kuva igs liittyy? Eikö se ollu 12. Pv ku me saadaan kuulla:D haha

13. elokuuta 2013 klo 13.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meinasin myös kommentoida tuosta nivean tuotteesta! Mulla on ollu sitä käytössä kaksi kuukautta ja oon ollut tyytyväinen! Kannattaa kokeilla :)

13. elokuuta 2013 klo 14.12  
Blogger Sirpa kirjoitti...

Mullakin iho super kuiva. Selkää välillä ihan kiristää. Mies on viikon poissa ja en saa itse rasvattua. :D Välillä otan apteekin paksua rasvaa ja pesen sillä itseni suihkussa, toimii aika hyvin. :)

13. elokuuta 2013 klo 16.04  
Blogger Kata | KATZARIINA blogi kirjoitti...

Kiva postaus todellakin.:) Mullakin on nimittäin näitä vakkari susikkikauneusjuttuja joita pitää ostaa aina uudelleen kun joku on lopuillaan!;)

13. elokuuta 2013 klo 16.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko käyttänyt Aussie 3 Minute Miracle reconstuctor-tehohoitoa? Jos olet, miten se eroaa sun mielestä tosta shine-versiosta? : )

13. elokuuta 2013 klo 16.29  
Blogger ♕Rous kirjoitti...

ihana & hyvä postaus :)

13. elokuuta 2013 klo 17.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

paljon tuo hopeashamppoo suunnilleen maksaa? :)

13. elokuuta 2013 klo 17.41  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Oisko joku 10-15€ eli ei mun mielestä kovin kallis :) Mulla on toi kestäny aina monta kuuakautta :P

13. elokuuta 2013 klo 17.43  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Saan blogista jonkun verran mainostuloja. En käy töissä! Näimpä! :)

13. elokuuta 2013 klo 17.44  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Aijaa :D Musta se ei haise oikeen millekkään :)

13. elokuuta 2013 klo 17.44  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Lue uusin postaus :)

13. elokuuta 2013 klo 17.45  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi ei hah :D

13. elokuuta 2013 klo 17.45  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Niinhän se menee, miksi laittaa hyvä vaihtoon ;)

13. elokuuta 2013 klo 17.45  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Hmm. en oo ihan 100%varma mutta ehkä oon! En oo huomannu ihan hirveesti mitään eroa noitten eri tehohoitojen välillä :)

13. elokuuta 2013 klo 17.46  
Blogger jutta kirjoitti...

Miten ihmeessä sä saat pidettyä sun hiukset noin täydellisen vaaleina, jos käytät hopeashampoota vaan muutaman kerran kuussa? :O Itelläni on nimittäin tuota samaa ja on pakko käyttää joka toisella pesukerralla, alkaa muuten samantien taittaa pahasti keltaiseen :/ Mutta tuotakin shampoota parempi on tämä: http://www.verkkokauppasunrise.fi/images/b_silvershotshampoo_1012_6a4.jpg ! Aivan mahtavaa, suosittelen :)

13. elokuuta 2013 klo 19.09  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mun mielestä tukka ei oo aidon eikä kivan näköinen jos se on ihan sininen/vihreä. Siksi en pese liian usein hopeashamppoolla :) Mutta tottakai myös hiuslaadut on tosi erillaisia :P

13. elokuuta 2013 klo 19.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon pohtinu tässä ku tilasin just klipsipidennykset remy aitohiusta, ja oon kans kuullu et korjaavat tuotteet ei sovi pidennyksille, nii mitä tuotetta ite käytät pidennyksiin? :) tai osaatko sanoo millanen hiuksiinjätettävä hoitoaine ois hyvä? :)

13. elokuuta 2013 klo 20.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vaikka sun kasvojen iho ei tunnu kuivalta, se ei tarkoita etteikö se tarvis kosteutusta. Varsinki jos meikkaat. Ei tuu näyttää kivalta iho, kun tosta vanhenet :) Enkä suosittele Nivean voiteita, kannattas tutudtua INCI-listoihin!

13. elokuuta 2013 klo 20.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipa hassuu huomata et käytän kans just tota dermon puhdistusainetta ja tota hopeeshampoota (ihan paras) ja myös tota aussien tehohoitoo ja mul on myös ihan samaongelma et naamalle ei tarvii tehä mitää niikurasvaa yms. Mut sit taas jalat kädet yms senkik edestä kuivat!:D Ja en tiiä ootko kokeillu enemmänki dermon tuotteita mut jos tykkäät noista niin suosittelen kokeilee muitakin! Ite oon toosi tyytyväinen ja oikeestaan kaikki muu kosmetiikka mulla onkin dermolta!:D

13. elokuuta 2013 klo 21.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä vähemmän sen parempi,anteeksi?! Jokaisen iho tarvitsee aamuin illoin kosteutusta vaikkei niin kuivalta tuntuisikaan. Terv: Kosmetologi turusta :D

13. elokuuta 2013 klo 23.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hmmm no oliskohan 1895 tai 2095...eiku niin se jälkimmäinen on vasta tulossa...jos on..

14. elokuuta 2013 klo 15.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei aattelin nyt vain suositella hiuksiin mun ainakin vuosia käyttämää tuotella elikkäs sellainen kuin Inecton Smoothing Hair Serum. http://inecto.co.uk/products/haircare-products/smoothing-hair-serum/
Tossa linkki niin voit itse tutkia tarkemmin jos kiinnostaa :)
Inecton tuotteista kaikkiin olen ollut tyytyväinen ja niitä on tosiaan tullut käytettyä vuosia.
Kaikenmaailman hiusöljyjä ja jätettäviä hoitoaineita on tullut kokeiltua myös tota sunkin luottotuotetta mutta mikään ei ole toiminut mulla niin hyvin kuin toi.
Toi tuotehan on siis kookosöljystä mitä oon ymmärtänyt ja toisin kuin nää kauppojen purnukat toi on koostumukselta sellasta ohutta ja mulla imeytyy tukkaan tosi nopeaan eikä jätä rasvaseks vaan tuntuu siltä kuin tukassa ei olisi mitään joten jos on esim kuivat latvat niin niihin voi huoletta laittaa tota lisää ja lopputuloksena mulla on ollut miljoona kertaa pehemämpi ja hyväkuntoisempi tukka sillä kuivat latvat on saanut kyytiä!
Ei mulla muuta mutta suosittelen jos kaipaat jotakin uutta :)
-Sanna

14. elokuuta 2013 klo 15.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

moi silja! tosta indiedaysistä kysyisin, että kun on tuo indiedays inspiration. niin pitääkö sinne ns. hakea itse vai kutsutaanko sinne bloggaajia? jos kutsutaan, millainen blogin pitää olla että he kiinnostuvat. kiitos etukäteen:)

14. elokuuta 2013 klo 17.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sellanen vinkkivitonen et veden pH on aivan eri kuin ihon eli vesipesu ei kannata missään nimessä yksistään. Kasvoveden tarkoitus on vesipesun jälkeen neutralisoida pH arvot joten miellumin aamuisin kannattaisi vain ottaa kasvovettä pumpuliin ja pyyhkäistä sillä kasvot, vettä ei siis tarvi ollenkaan käyttää! :) Samoin meikinpoiston jälkeen kasvovettä naamariin ja iho tykkää :D

14. elokuuta 2013 klo 21.06  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu